Nuoret tekevät ehdotuksen nuorten edustajiston/nedun jäsenistä, joiden esityksestä sivistyslautakunta valitsee nuorten edustajiston eli nedun.
Neduun kuuluu:
- kolme oppilasta alakouluista
- kolme yläkoulusta
- kolme lukiosta
- nuorisotilojen edustaja
- nuorten työllistettyjen edustaja
- puheoikeudella neduun kuuluvat myös peruskoulun opettajaedustaja, sivistyslautakunnan edustaja ja vapaa-aikasihteeri
Nedun toimikausi on kalenterivuosi. Nedu valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Posion nuorten edustajisto, Nedu v. 2012
Virallinen nimi on Posion nuorten edustajisto Nedu. Toimipaikka on Posion kunta. Vastaava hallintokunta on sivistyslautakunta. Varsinaisia jäseniä 10, jokaisella on puhe- ja äänioikeus. Lisäksi yksi edustaja on sivistyslautakunnasta ja peruskoulun opettajista.
Jäsenen tulee ilmoittaa puheenjohtajalle tai vapaa-aikatoimistoon mahdollisesta esteestä, jos ei pääse kokoukseen. Nedulla on mahdollisuus valita asioiden valmistelua varten työryhmä/työryhmiä.
Puheenjohtajisto valitaan joka toimikauden alussa ensimmäisessä kokouksessa, sihteerinä toimii Nedun yksi jäsen kunnan nuorisotyöntekijän avustuksella. Puheenjohtaja ja sihteeri hoitavat koollekutsumisen ja valmistelevat asialistan.
Kokous on virallinen ja päätösvaltainen kun vähintään viisi jäsentä on paikalla. Kokouskutsu on toimitettava jäsenille vähintään seitsemän päivää ennen kokousta. Kokouksessa puhetta johtaa puheenjohtaja. Kokouksista ei makseta kokouspalkkiota, matkakulut maksetaan.
Toimikausi on kalenterivuosi. Toimikauden alussa vahvistetaan säännöt ja toimintaperiaatteet.
Toimikauden alussa tehdään toimintasuunnitelma ja talousarvio.
Nedu on käsitellyt ja hyväksynyt säännöt 23.5.2011 § 7.
Posion Nedun logon on suunnitellut Heli Kummala.
Posion Nedun säännöt