Haku

Kaupallisen kalastuksen kehittäminen Posion ja Taivalkosken alueella

Posion ja Taivalkosken kuntien kaupallisen kalastuksen jatkuvuus huolestuttaa sekä nykyisin toimivia kaupallisia kalastajia että kunnan edustajia. Uusien ammattiharjoittajien kaupallisen kalastuksen aloittaminen vaatii vesistöalueen kattavaa tuntemusta sekä monenlaisen kaluston hankintaa ja sen tuntemusta. Pitkään alalla toimineet kalastajat pystyvät ja haluavat opastaa uusia toimijoita sopivan kaluston hankinnassa ja sen käytössä. Lisäksi he pystyvät auttamaan alkuun kala-apajien löytämisessä.

Hanke kehittää Posion ja Taivalkosken kuntien kaupallista kalastusta. Hankkeen päätoimenpiteet jakaantuvat kahteen työpakettiin: mestari-kisälli toimintaan perustuvaan uusien kalastajien rekrytointiin sekä asiakaslähtöiseen B to B tuotekehitykseen. Ensimmäisen työpaketin tarkoituksena on varmistaa kalaraaka-aineen saatavuus myös tulevaisuudessa. Tavoitteena on löytää hankkeen toiminta-alueelta 5-6 toimenpiteisiin osallistuvaa, joista 2-3 jatkaisi kaupallista kalastusta hankkeen loppumisen jälkeen. Toisen työpaketin tarkoituksena on lisätä kalan jatkokäsittelyä ja sen tuomaa työtä hankealueella. Tavoitteena on kehittää alueen raaka-aineista vähintään 4 uutta/uudistettua asiakaslähtöistä kalatuotetta sekä 2 uutta/uudistettua jatkojalostetta.

Hankeaika: 1.8.2019 – 31.8.2020

Kokonaisbudjetti on 39 150,00€

Kainuun ja koillismaan kalaleader myöntämä tukisumma on 90%

Lapin AMK osuus on 10%

Kuntien rahoitus sisältyy leader-rahoitukseen

Viimeksi muokattu 30.12.2020