Haku

Varautuminen sähkökatkoksiin

Tulevan talven sähkön riittävyydessä on useita epävarmuustekijöitä. Sähköpulan aiheuttamiin mahdollisiin sähkökatkoihin on hyvä varautua ennakkoon.

Koostamme tälle sivulle kuntalaisille tietoa ja ohjeita mahdollisiin talven sähkökatkoihin varautumisesta. Posion koulut, päiväkoti, terveyspalvelut tuottava Coronaria, kirjasto ja muut kuntalaisen arjen tärkeät palvelut tiedottavat mahdollisista muutoksista asiointi- ja palveluaikoihin ennakkoon ja laajasti eri tiedotuskanavissa. Posiolla vedenjakelusta vastaa kunnan tytäryhtiö Posion vesi ja lämpö Oy.

Mistä sähköpula johtuu?

Sähköpula syntyy, kun sähkönkulutus nousee suuremmaksi kuin mitä Suomessa pystytään energiaa tuottamaan ja ulkomailta tuomaan. Tällöin Suomen sähköverkoista vastaava Fingrid joutuu aloittamaan sähkönjakelun rajoitustoimenpiteet. Kuluttajiin asti ulottuvaa sähkönjakelun katkaisua vältetään mahdollisimman pitkään ja kuluttajien sähköjä katkaistaan vasta, kun kaikki muut keinot on käytetty.

Vaikka sähköpula on vielä epätodennäköinen tilanne, on siihen meidän kaikkien varauduttava, niin kunnan palveluissa kuin omissa kodeissamme. 

Säästetään yhdessä sähköä

Pystymme pienentämään sähköpulan riskiä käyttämällä sähköä säästeliäästi. Kulutus on korkeinta arkiaamuisin sekä iltapäivän tunteina. 

Energiansäästövinkit koteihin:

  • Alenna reilusti lämpötilaa kaikista aputiloista (esim. varastot, autotalli) sekä asuinhuoneista, joita ei käytetä aktiivisesti. Tutki, ettei ovissa ja ikkunoissa ole vedonlähteitä, tiivistä tarvittaessa. 
  • Pyöritä asianpesukoneet ja pyykinpesukoneet täysinä. Astianpesukoneet säästävät vettä verrattuna käsitiskeihin. 
  • Käy suihkussa ripeästi ja ota malttia saunalöylyihin. Säädä kylpytilan lattialämmitys siten, että se tuntuu jalan alla neutraalilta. Pidä kylpyhuoneen ovea kiinni, jottei lattialämpö karkaa. 
  • Säädä ja käytä ilmanvaihtoa oikein ja tarpeen mukaan. Ilmanvaihdon suodattimien pesu tai vaihto raikastaa sisäilmaa ja vähentää energiahukkaa.
  • Sammuta kodinkoneet ja viihdelaitteet laitteet, joita ei käytetä. Irrota laturit verkkovirrasta latauksen päätyttyä.
  • Sähköyhtiöt tarjoavat sähkönseurantaan verkkopalveluita, joissa näkee tarkasti kuinka paljon sähköä kuluu kodissa eri aikoina, jopa tunnin tarkkuudella.

Kiertävästä sähkökatkosta tiedotetaan ennakkoon

Kiertävistä alueellisista sähkökatkoista tiedottaa alueellinen sähkönsiirtoyhtiö, joka Posiolla on Caruna. Caruna esimerkiksi tiedottaa sähköliittymän omistajia tekstiviestitse, mikäli liittymän omistajan numero on ilmoitettu yhtiön tietoon. Myös valtakunnalliset ja paikalliset uutismediat, julkiset toimijat kuten kunnat, uutisoivat ja ohjeistavat katkoista.

Linkit:

Sähkönjakelun rajoitustoimenpiteisiin joudutaan siirtymään vasta sen jälkeen, kun kaikki markkinaehtoiset toimenpiteet on toteutettu ja häiriöihin varatut varavoimalaitokset ovat käytössä. Nopeissa muutoksissa sähköenergian toimitus voi katkea varoituksetta. Fingrid on ilmoittanut, että mahdolliset sähkökatkot toteutetaan hallitusti, ennakkoon tiedottaen, kahden tunnin kiertävinä katkoina eri puolilla Suomea. Katkon todennäköinen ajoitus on klo 8–10 ja klo 17–19 välillä, jolloin kulutus on suurimmillaan.

Kriittisemmät kuluttajat, kuten sairaalat, eivät joudu irtikytkennän kohteeksi. 

Kotivara sähkökatkon varalle

Paras tapa varautua kiertävään sähkökatkoon on hankkia kotiin ylimääräistä ruokaa, juomavettä, pattereilla toimiva taskulamppu/valolähde ja patteriradio. Pidä huolta myös läheisistäsi, ja varmista että heillä on riittävästi tietoa ja kotivara.

Huomioi nämä:

  • Hanaveden tulo jatkuu yleensä lyhyen sähkökatkon ajan, mutta jos katko on tiedossa laajoilla alueilla, vältä vedenkäyttöä, jotta viemäriverkostot eivät kuormitu. Vesihuoltolaitosten varautumisesta huolimatta sähkökatkot voivat kuitenkin keskeyttää veden tulon. Juomavettä on hyvä varata noin 3 litraa henkilöä kohden. Sähkökatko ei vaikuta hanaveden laatuun ja vesijohtovettä on turvallista juoda
  • WC:tä ei suositella vedettäväksi katkon aikana. Pönttöön voi asentaa roskapussin, johon tehdään tarpeet ja viedään sekajätteeseen. Posiolla vedenjakelusta vastaa kunnan tytäryhtiö Posion vesi ja lämpö Oy.
  • Puhelin- ja mobiiliverkkoyhteydet pitäisi toimia lyhyen kiertävän sähkökatkon aikana. Verkot voivat kuitenkin ruuhkautua. Kokoontumispaikka kannatta sopia ennakkoon pidempien katkojen varalta.
  • Osa kaupoista voi toimia kiertävän katkon aikana varavoimalla. Pankkiautomaatit ja polttoainepumput eivät toimi ilman sähköä. Bussit, laivat ja lentokoneet kulkevat, useimmat junat eivät. Liikenne- ja katuvalot sammuvat. 

Viimeksi muokattu 19.12.2022