Mihin Posion kunnan tulisi käyttää 10 000 euroa? Äänestä ja vaikuta 17.8. mennessä!
Posion kunnan asukkaat saavat ideoida ja äänestää, mihin kunnan tulisi käyttää 10 000 euroa vuoden 2025 aikana.
Kuntalaiset saivat lähettää omia ideoitaan kesäkuun alussa. Ideoita vastaanotettiin lähes 50 kappaletta.
Kunnan johtoryhmä valitsi kolme teemaa, jotka on mahdollista toteuttaa määrärahalla. Näistä kuntalaiset voivat äänestää suosikkiaan 17.8. asti. Äänestys alkoi Muikkumarkkinoilla 11.-12.7.
Valittavan idean tulee tukea Posion kuntastrategian tavoitteita. Posion kunnanhallitus tekee lopullisen päätöksen osallistuvan budjetoinnin toimenpiteistä.
Vuoden 2024 osallistuvan budjetoinnin rahat kohdistettiin Miilutien leikkipuiston kehittämiseen sekä Maaninkavaarantien turvallisuuden parantamiseen koulun lähistöllä.
Osallistuva budjetointi on yksi Posion kuntastrategian Ylpeästi posiolainen -tavoitteen toimenpiteistä. Tavoitteena on lisätä kuntalaisten osallisuutta monin eri tavoin.
Vuoden 2025 äänestettävät ehdotukset:
- Koirapuiston suunnittelu – suunnitteluvaiheen toteutus: koiranomistajien osallistaminen ja keskusteleva tapaaminen, puiston tarpeelllisten välineiden ja rakenteiden kartoittaminen ja talkoolaisten osallistaminen.
- Ulkokuntosalivälineitä – 10 000 euroa ei vielä riitä täysin varustellun ulkokuntosalin rakentamiseen, mutta tällä päästään liikkeelle!
- Ilmoitustaulu Pikkutorille – Esimerkiksi pleksilasillinen ilmoitustaulu, johon eri tahot kuten kunta, seurat ja yhdistykset voivat kiinnittää omia ilmoituksiaan.
TÄSTÄ PÄÄSET ÄÄNESTÄMÄÄN.
Viimeksi muokattu 15.8.2025
