-8 °C
Haku

Hankkeet

Ilmastonmuutoksen torjuminen ja luonnon monimuotoisuuden suojelu

Toteutusaika 4/2021-5/2022.

VESKU-hankkeen keskeisin tavoite ensimmäisessä vaiheessa oli jalkauttaa VYYHTI:n toimintamallit Lapin maakuntaan. VESKU II-hankkeessa on edelleen tavoitteena aktivoida paikallisia toimijoita omaehtoiseen ympäristön kunnostus – ja hoitotyöhön. Lisäksi hankkeen keskeisenä tavoitteina on edistää ja tukea paikallisten kunnostajien verkostoitumista niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin.

VESKU ja VYYHTI-hankkeista saatuja kokemuksia hyödynnetään kunnostusverkostojen ja niiden toimintamallien kehittämistyössä. Niin ikään hankealueen toimijoille tehdään tutuksi em. hankkeissa hyväksi havaittuja vesistö- ja valuma-aluekunnostuksien toimintamalleja sekä ohjeistusta, jolla helpotetaan osakaskuntien, kyläyhdistysten ja muiden mahdollisten toimijoiden valmiuksia toteuttaa pienimuotoisia vesistöjen kunnostus- ja hoitohankkeita. Toimijoille esitellään erilaisia soveltuvia mahdollisuuksia kunnostusten toteuttamiseen sekä kunnostushankkeen rahoittamiseen.

Hankkeessa on mukana Posion kunnan lisäksi Kemijärven ja Rovaniemen kaupungit sekä Ranuan ja Simon kunnat. Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Lapin ely-keskus, Suomen metsäkeskus, Suomen ympäristökeskus ja Länsi-Lapin ammatti-instituutti. Hanketta on valmisteltu yhdessä Lapin ely-keskuksen kanssa.

Rahoitus hankkeeseen on haettu ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmasta, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta maailman tehokkain vesiensuojelija.

Hankkeen koordinaattori on Osuuskunta Virtatiimin Eero Hiltunen (p. 040 754 7592 tai eerojhiltunen@gmail.com). Hankkeen yhteyshenkilö Posiolla on Veli-Matti Ruotsalainen (p. 040 801 2205 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).

Osuuskunta Virtatiimi

Ympäristöministeriön Veden vuoro -rahoitusteemasivu

ProAgrian sivu VYYHTI-hankkeesta

Toteutusaika 9/2019-8/2021.

Hankkeessa edistetään vähähiilistä ajattelua ja toimintojen suunnittelua Itä-Lapin alueella. Tavoitteena on laatia kuntiin vähähiilisyysstrategiat yhteistyössä yritysten kanssa. Hankkeessa etsitään tapoja ohjeistaa rakennusmääräysten soveltamista.

Samalla etsitään tapoja ohjeistaa uusimpien rakennusmääräysten soveltamista rakentamisessa ja remontoinnissa tarkoituksenmukaisimmalla tavalla, ohjeistaa energiaratkaisuissa uusiutuvan energian käyttöön sekä edistää puurakentamista uusiutuvan raaka-aineen hyödyntämisenä.

Hanketta vetää Sari Leinonen (p. 040 715 0909 tai etunimi.sukunimi@italappi.fi).

Hanke Itä-Lapin kuntayhtymän sivustolla

Europpan unionin Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 -logo

Euroopan unionin aluekehitysrahaston logo

Toteutusaika 9/2019-2/2022.

Hanke edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteita auttamalla matkailualueita ja -yrityksiä löytämään ja ottamaan käyttöön tehokkaita toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi, hakemalla keinoja, joilla matkailuyritykset voivat edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä ja vahvistamalla julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuutta kierrätyksessä ja ilmastotyössä.

Edistämällä matkailun vähähiilisyyttä ja kierrätysmahdollisuuksia, ja tuetaan samalla myös kuluttajien mahdollisuutta valita kestäviä matkailukohteita- ja palveluja. Hankkeen avulla matkailu tuo oman panoksensa kuntien ja yhteisöjen kestävyyteen.

Hankkeen tavoitteena on edistää Lapin matkailun vähähiilisyyttä ja kestävyyttä talouden näkökulmasta. Matkailun ja muita toimialoja edustavien yritysten sekä kuntien ja matkailualueiden yhteistyötä halutaan lisätä, jotta saadaan aikaan tehokkaampia ratkaisuja energiatehokkuuteen, jätehuoltoon, kierrätykseen ja uusiutuvien materiaalien hyödyntämiseen. Jätteiden käsittelyn ja kierrätyksen tehostamiseksi rakennetaan uudenlaista toimintamallia yritysten, kuntien ja matkailualueiden välille Lapissa.

Hankkeen aikana pyritään löytämään uusia ja innovatiivisia ratkaisuja biopohjaisten materiaalien käyttöönottoon ja hyödyntämiseen matkailuelinkeinon piirissä, jolloin voidaan huomattavasti pienentää hiilijalanjälkeä. Lisäksi edistetään mm. puurakentamista ja lähiruuan käyttöä.

Hankkeen päällikkö on Hanna-Leena Pesonen (p. 040 186 1455 tai etunimi.sukunimi@lapinliitto.fi).

Hanke Lapin liiton sivustolla

Europpan unionin Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 -logo

Euroopan unionin aluekehitysrahaston logo

Elinkeinojen kehittäminen

Toteutusaika 5/2020-12/2020.

Hankkeen toimenpiteet ovat jaettu kolmeen eri vaiheeseen; välittömät toimet, toipumistoimet ja varautuminen kriisitilanteen jatkumiseen, sekä kriisin jälkeiset kehittämis- ja uudelleensuuntautumistoimet. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa kontaktoidaan alueen yrittäjiä ja kartoitetaan heidän yritystoimintaan liittyviä tarpeita. Toisessa vaiheessa toteutetaan yrittäjien tarvelähtöisiä toimenpiteitä niin hyvinvointi- kuin liiketoimintapuolelta. Viimeisessä vaiheessa päivitetään yrityksien liiketoimintasuunnitelmaa myös jaksamisen ja työhyvinvoinnin näkökulmasta. Viimeisessä vaiheessa lähdetään työstämään koronakriisin aikana esiin nousseita liiketoimintamahdollisuuksia ja uusia toimintamalleja. Hankkeen avulla on avattu yrittäjien tueksi koronapuhelin.

Hanketta vetää Anna-Kaisa Luoma-aho (p. 040 770 7473 tai etunimi.sukunimi@italappi.fi).

Hanke Itä-Lapin kuntayhtymän sivustolla

Europpan unionin Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 -logo

Euroopan unionin sosiaalirahaston logo

Toteutusaika 11/2019-2/2021.

Soukkavaaran (monitoimialaisen) yrityspuiston esiselvityshankeen tavoitteena on selvittää konkreettisimmat vaihtoehdot mitä Soukkavaaran alueella kannattaisi lähteä monitoimialaisesti kehittämään niin, että toimenpiteet edistäisivät ja tukisivat paikkakunnalla jo toimivien, perustettavien ja muualta Posiolle tulevien pk-yritysten toimintaedellytyksiä ja tätä kautta Posion kunnan työllisyyttä, elinvoimaisuutta ja veto- ja pitovoimaisuutta.

Toimenpiteinä ovat erilaisten selvitysten, suunnitelmien ja viestintämateriaalin tuottaminen ja toteuttaminen liittyen erityisesti mekaaniseen puunjalostusteollisuuteen ja kaivannaisteollisuuteen sekä niiden alihankintatarpeisiin. Tuloksena tehdään konkreettiset suunnitelmavaihtoehdot miten Soukkavaaran alueesta voisi kehittää ja kehittyä monitoimialainen yrityspuisto.

Hankkeen yhteyshenkilö on Veli-Matti Ruotsalainen (p. 040 801 2205 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).

Europpan unionin Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 -logo

Euroopan unionin aluekehitysrahaston logo

Toteutusaika 7/2019-1/2020.

Posiolla on työskennellyt monia eri alojen taiteilijoita. Posiolla on erityisesti kokemuksia keramiikkataiteilijoista, jotka ovat osallistuneet Arctic Ceramic Centerin toteuttamiin keramiikkasymposiumeihin. Osallistujat ovat tulleet Suomen ulkopuolelta, pääosin Aasiasta. Hankkeessa tuotettiin esittelymateriaalia työskentely- ja majoitustiloista mahdollisesti Posiolle muuttaville taiteilijoille.

Hankkeessa suunniteltiin arkkitehtityönä taiteilijoiden tarvitsemat ateljee-, studio-, tuotanto- ja majoitustilat. Hankkeessa kartoitettiin varsinaisen rakentamisen toteutus- ja rahoitusvaihtoehtoja. Hankkeessa tuotettiin eri medioilla virtuaalista esittelymateriaalia suunnitelluista tiloista.

Hanketta koordinoi Veli-Matti Ruotsalainen (p. 040 8012 205 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).

Leader Koillismaan logo

Euroopan maaseudun kehittämisen maaseuturahaston logo

Toteutusaika 8/2018-7/2020.

Hankkeen tavoitteena on lisätä Värriön tutkimusaseman ja paikallisen elinkeinoelämän yhteistyötä ja saada tutkimustulokset alueen elinkeinoelämän ja kansalaisten hyödynnettäviksi. Hankkeessa pyritään kansantajuistamaan tutkimusaseman tuloksia, kohtauttamaan alueen osaamista, kehittäjiä ja alueella toimivia yrityksiä sekä kehittämään alueen innovaatiopotentiaalia.

Hankkeen työntekijä on Janne Mukkala (p. 040 732 7557 tai etunimi.sukunimi@italappi.fi).

Hanke Itä-Lapin kuntayhtymän sivustolla

Europpan unionin Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 -logo

Euroopan unionin aluekehitysrahaston logo

Toteutusaika 4/2021-8/2022.

Hankkeessa tehdään kaikille Itä-Lapin kunnille yhdenmukainen yritysten palveluprosessi. Palveluprosessi tehdään yhdessä kuntien, yrittäjien ja asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi päätavoitteena on löytää ja etsiä uusia liiketoimintapotentiaaleja koko Itä-lapin alueelta. Potentiaaliset mahdollisuudet työstetään alustaviksi liiketoimintakonsepteiksi. Hankkeen tuloksena Itä-Lapin kuntien yrityspalveluiden palveluprosessit yhdenmukaistuvat ja niiden laatu paranee.

Hankkeen päällikkö on Päivi Rissanen (p. 0400 594 088 tai etunimi.sukunimi@italappi.fi).

Hanke Itä-Lapin kuntayhtymän sivustolla

Europpan unionin Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 -logo

Euroopan unionin aluekehitysrahaston logo

Toteutusaika 11/2019-12/2021.

Älykäs ja kansainvälistyvä Lappi -hankkeen keskiössä ovat kuntien ja yritysten yhteiset kansainvälisiä kehittämisinstrumentteja monipuolisesti hyödyntävät pilotit. Hankkeen tarkoituksena tukea Lapin kansainvälistymisen ekosysteemin rakentumista EU-tasolla ainutlaatuiseksi alueellisen yhteistyön osaamiskeskittymäksi, jolla on elinkeinojensa tueksi kyvykkyyttä ja osaamista ennakoida, hyödyntää ja rakentaa EU-tason ratkaisuja.

Lappilaisten toimijoiden pääsy mukaan itselleen hyödyllisiin ja lisäarvoa tuottaviin hankkeisiin ja hankevalmisteluun edellyttää näkyvyyden lisäämistä EU kumppanuuksissa ja verkostoissa, aktiivista yhteistyön kehittämistä, sekä kokonaan uusiin aloitteisiin mukaan lähtemistä. Vahva osallistuminen EU:n alueiden, kaupunkien ja kuntien verkostoihin ja yhteistyöelimiin luo pohjan lappilaisten kuntien sitoutumiselle klusteritoimintaan ja kansainvälistymiseen.

Hankkeen päällikkö on Eeva Erkinjuntti (p. 040 484 8700 tai etunimi.sukunimi@lapinliitto.fi).

Hankkeen sivusto

Europpan unionin Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 -logo

Euroopan unionin aluekehitysrahaston logo

Kalastuksen kehittäminen

Toteutusaika 8/2019-8/2020.

Hankkeessa kehitetään Posion ja Taivalkosken kuntien kaupallista kalastusta. Hankkeen päätoimenpiteet jakaantuvat kahteen työpakettiin: mestari-kisälli toimintaan perustuvaan uusien kalastajien rekrytointiin sekä asiakaslähtöiseen B to B tuotekehitykseen.

Ensimmäisen työpaketin tarkoituksena on varmistaa kalaraaka-aineen saatavuus myös tulevaisuudessa. Tavoitteena on löytää hankkeen toiminta-alueelta 5-6 toimenpiteisiin osallistuvaa, joista 2-3 jatkaisi kaupallista kalastusta hankkeen loppumisen jälkeen.

Toisen työpaketin tarkoituksena on lisätä kalan jatkokäsittelyä ja sen tuomaa työtä hankealueella. Tavoitteena on kehittää alueen raaka-aineista vähintään neljä uutta/uudistettua asiakaslähtöistä kalatuotetta sekä kaksi uutta/uudistettua jatkojalostetta.

Hankkeen yhteyshenkilö on Petri Muje (p. 040 7686 502 tai etunimi.sukunimi@lapinamk.fi).

Euroopan meri- ja kalatalousrahasto

Koillismaan ja Kainuun kalaleader

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston Suomen toimintaohjelman 2014-2020 logo

Euroopan unionin lippu

Toteutusaika 1/2021-12/2021.

Mourusalmen kalasatama sijaitsee Yli-Kitkan rannalla Kuusamontien varrella 13 km Posion keskustaajamasta Aholasta ja 45 km Kuusamosta. Posion muita, tunnettuja kalaisia järviä ovat Livojärvi, Posionjärvi ja Suolijärvet.

Mourusalmen kalasatama on Posion ainoa ammattikalastajien yhteinen satama. Sitä käyttävät pääasiassa posiolaiset ryhmän I kalastajat. Kalastajat saavat sataman käyttöoikeuden korvausta vastaan.

Posion Mourusalmen kalasataman jatkokehittämishankkessa päivitetään päänkatkaisukoneen moottori, kunnostetaan sataman imeytyskenttä, kehitetään jätevedenpuhdistamoa ja parannetaan sataman valaistusta.

Hankkeessa kehitetään sataman valaistusta turvallisuuden parantamiseksi. Laitureille hankitaan kuusi kappaletta varrellisia led- valaisimia. Sataman työskentelyalue laajentuu, kun uudet pakastekontit hankitaan pihaan. Pihan valaistusta parannetaan valonheittimellä. Valaisimet ostetaan asennettuina. Olemassaolevaa valaistusta on jo aikaisemmin kehitetty energiaa säästäväksi. Lisäksi hankkeessa uudistetaan sataman seinässä oleva kyltti, jota aika on kuluttanut. Uuteen kylttiin tulee sataman koko nimi ja sijaintikunta.

Hankkeella parannetaan kalasataman käytettävyyttä ja nykyaikaistetaan sitä. Sataman jätevedenpuhdistamoa kehitetään ja imeytyskenttä uudistetaan. Kalasataman nykyisen päänkatkaisukoneen moottorin teho ei riitä särjen ja hauen päiden katkaisemiseen. Koneen moottori päivitetään tehokkaammaksi.

Särjelle on nykyisin enemmän kysyntää kuin muikulle ja yksittäiset särkisaaliit ovat isompia kuin muikkusaaliit. Jätevesijärjestelmää tukkii erityisesti särjen suomustus. Tähän kehitetään erittelyjärjestelmä. Aikaisemmin satamaa käytettiin pääosin muikun käsittelyyn, jolloin suomut eivät olleet ongelma järjestelmälle. Seurauksena särjen käsittelystä on mm. selkeitä hajuhaittoja. Imeytyskentän uusimisen yhteydessä kehitetään jätevedenpuhdistamoa.

Hankkeella edistetään vajaasti hyödynnettyjen kalavarojen, kuten muikkujen, särkien ja haukien hyödyntämistä Posiolla. Hanke edistää kotimaisen kalan ja lähiruoan käyttöä. Kotimainen kalastus ja kalanjalostus pienentävät Suomen kalatuotteiden alijäämäistä kauppatasetta.

Hanke edistää kalastuselinkeinon uudistumista ja sisävesikalastuksen jatkuvuutta Posiolla. Alkutuotanto on Posion tärkeimpiä elinkeinoja. Hanke edistää kunnan strategian luomme mahdollisuuksia -painopistealuetta, johon kuuluu yritystoiminnan kehittäminen ja työllisyyden edistäminen. Lisäksi hanke edistää Lapin maaseutuohjelman tavoitteita kaupallisen kalastamisen jatkuvuudesta, omavaraisuusasteen nostosta ja jalostusasteen parantamisesta.

Hankkeen yhteyshenkilö on Posion kunnan toimintaympärisöpalvelujohtaja Kari Laurila (p. 040 8012 260 tai kari.laurila@posio.fi).

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston Suomen toimintaohjelman 2014-2020 logo

Euroopan unionin lippu

Toteutusaika 5/2019-2/2021.

Hankkeessa hankitaan kalankäsittelylaitteita kunnan omistamaan kalasatamaan. Tarvittavat laitteet ovat fileointitaso, nahoituskone, pakastuslaitteisto ja kontti pakkaslaitteistolla.

Hankkeen tuloksena saaliin käytettävyys paranee, koska pienemmätkin erät saadaan talteen. Myös kustannuksia ja päästöjä lisäävät kuljetukset Kuusamoon jäävät pois. Tuloksena kaupallisten kalastajien toimeentulo paranee ja kalastus Posiolla on mahdollista jatkossakin.

Kunnalla on käynnissä hanke uusien kaupallisten kalastajien rekrytoimiseksi. Toimiva kalasatama on edellytys uusien kalastajien saamiseksi alueelle. Posiolla on suunnitelmia myös kalanjalostuksen kehittämisestä Mourusalmen kalasataman lähialueella.

Kalasataman käyttökustannuksista suurin osa katetaan perimällä kalastajakäyttäjiltä maksua. Jatkossa kunnan tavoitteena on nostaa maksu vastaamaan todellisia kustannuksia. Tämä on mahdollista, kun kalastajien toimentulo on parantunut mm. uusien laiteinvestointien kautta.

Hanke edistää elinkeinon uudistumista turvaamalla järvikalastuksen jatkuvuuden. Lisäksi hanke toteuttaa Posion kunnan strategiaa paikallisten raaka-aineiden ja lähiruoan käytön edistämiseksi.

Hankkeen yhteyshenkilö on Posion kunnan toimintaympärisöpalvelujohtaja Kari Laurila (p. 040 8012 260 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).

Euroopan meri- ja kalatalousrahasto

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston Suomen toimintaohjelman 2014-2020 logo

Euroopan unionin lippu

Lähiruoan käytön edistäminen

Toteutusaika 8/2020-7/2022.

Hankkeen tavoitteena on yhdistää Lapissa toteutettujen EAKR-rahoitteisten lähiruoka- ja digiaalisaatiohankkeiden tulokset. Hankkeessa luodaan uudenlainen toimintamalli yrittäjyyteen ja alueellisen elintarviketuotannon kokonaislogistiikkaan. Tavoitteeseen päästään pilotoimalla Centria-ammattikorkeakoulun kehittämää sähköistä VASTE logistiikka-alustaa kolmen Keski- Pohjanmaan sekä Lapin seutukunnan alueella.

Malli tuo käytännön ratkaisumahdollisuuden lähruoan menekin ja mielekkään tuotannon kannattavuuden kasvattamiseen sekä kehittää kokonaan uudentyyppisen, vähähiilisen liikennejärjestelmän harvaanasutulle alueelle. Tämä lisää maaseudun veto- ja pitovoimaa.

Hankkeen pitkän tähtäimen tavoitteena on kääntää lopulta maaseutuyrittäjien määrän vähenemisen ja keski-iän nousun trendit laskuun. Lisäksi tavoitteena on lisätä toimintamahdollisuuksien ja elinkeinorakenteen monimuotoisuutta sekä digitaalisuusastetta.

Hankkeen yhteyshenkilö on Janne Känsäkoski (p. 040 630 9890 etunimi.sukunimi@centria.fi).

Europpan unionin Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 -logo

Euroopan unionin aluekehitysrahaston logo

Toteutusaika 10/2020-7/2021.

Hankkeessa haetaan ratkaisua pientuottajien ja ostajien kohtaanto-ongelmaan. Hankkeen toteuttavat Kemijärvi, Pelkosenniemi ja Posio.

Hanke on pienten yritysten välinen, ruohonjuuritason hanke, jolla on tarkoitus kannustaa ja innostaa pientuottajia ammattimaiseen yrittäjyyteen lähiruuan tuottajana, myyjänä ja jalostajana. Hankkeessa lähdetään perusasioista liikkeelle ja tehdään mm. tutustumismatka Louelle maaseutuyrittäjien osaamiskeskukseen, jossa esittelyn kautta pientuottajat saavat tietoa mahdollisuuksista jalostaa tuotteita.

Hankkeessa järjestetään myös työpajoja, joissa pientuottajat tapaavat ravintoloiden ja paikallisten lähikauppojen elintarvikkeiden ja muiden paikallisten tuotteiden hankintavastaavat. Toimenpiteen tarkoituksena on saada matkailu- ja ravintola-alan toimijat kohtaamaan maaseutualan yrittäjät ja aloittamaan keskinäinen vuoropuhelu ja yhteistyö.

Paikallisuuden näkyvyyttä nostetaan ravintoloiden lähiruokamenuilla ja lähituottajatoreilla sekä kauppojen ja ravintoloiden satokausitapahtumien aktivoimisella. Paikallisen tuotteen löytämistä tulee helpottamaan Local-tunnus, joka on suunniteltu jo aiemmassa Osta paikallista -hankkeessa.

Hankkeen päällikkö on Tytti Tuominen (p. 040 186 9372 tai etunimi.sukunimi@kemijarvi.fi).

Hanke Kemijärven kaupungin sivustolla

Europpan unionin Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 -logo

Euroopan unionin aluekehitysrahaston logo

Matkailun kehittäminen

Toteutusaika 9/2020-12/2022.

Kestävästi kasvua kesään Itä-Lapissa –hanke tähtää lumettoman ajan kansainvälisten matkailijoiden määrän kasvuun Itä-Lapissa. Itä-Lappi on pilottialueena Visit Finlandin Sustainable Travel Finland –ohjelmassa ja hankkeen toimenpiteissä huomioidaan matkailun kestävä kehittäminen.

Hankkeessa tuotteistetaan Itä-Lapin yhteisiä tuotteita lumettomalle ajalle mm. keskiyön aurinko-, syksy-, pyöräily- ja kalastusteemojen avulla. Matkailuyritysten kansainvälistymistä edistetään eri teemoihin pureutuvien työpajojen avulla. Alueen edustajat markkinoivat Itä-Lappia valituilla kohdemarkkinoilla ja kansainvälisiä matkanjärjestäjiä tuodaan tutustumismatkoille Itä-Lappiin.

Lumettoman ajan tuotteita markkinoidaan yhteistyössä Visit Finlandin ja House of Laplandin kanssa. Kestävää matkailua edistetään suunnittelemalla kestävyysnäkökulmat huomioivia lumettoman ajan tuotteita, pidentämällä yhteisten kiertomatkailutuotteiden avulla matkailijoiden viipymää Itä-Lapissa sekä edistämällä junamatkailun tunnettuutta Itä-Lapin kansainvälisten matkailijoiden keskuudessa.

Hankkeen tuloksena matkailuyritysten mahdollisuudet kannattavaan ympärivuotiseen liiketoimintaan parantuvat, rekisteröidyt majoitusvuorokaudet lisääntyvät lumettomana aikana ja matkailijoiden viipymä Itä-Lapissa pidentyy, pk-yritysten kv-osaaminen lisääntyy ja pitkällä aikavälillä hankkeen toimenpiteillä on vaikutusta koko Itä-Lapin elinvoimaisuuteen ja junamatkustuksen lisääntymiseen.

Hanketta on valmisteltu yhdessä Itä-Lapin kuntien, matkailuyhdistysten ja Metsähallituksen kanssa. Hankkeen hallinnoijana toimii Sallan kunta. Kemijärven kaupunki, Pelkosenniemen, Savukosken ja Posion kunnat sekä Pyhä-Luosto Matkailu ry, Kemijärven Matkailu ry, Matkalle Sallaan ry ja Posion matkailuyhdistys osallistuvat hankkeen toteutukseen ja omarahoitukseen.

Hankkeen päällikkö on Paula Aspholm (p. 0400 159 022 tai etunimi.sukunimi@salla.fi).

Europpan unionin Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 -logo

Euroopan unionin aluekehitysrahaston logo

Toteutusaika 9/2019-3/2021.

Hankkeen keskeisimpänä tavoitteena on kasvattaa yrittäjien kestävän matkailun osaamista. Tämä tehdään erilaisin koulutuksin sekä parantamalla yritysten välistä yhteistyötä ja kommunikointia. Hankkeessa tehtävien toimenpiteiden jälkeen Posiota voidaan markkinoida kestävän matkailun kohteena sekä kotimaisille että kansainvälisille matkailijoille. Hanke synnyttää positiivisen paineen edistää kestävän matkailun toimia kuntatasolla, ja syventää yhteistyötä Posion keskeisiä luontokohteita hallinnoivan Metsähallituksen kanssa.

Toimet tukevat myös kansainvälisen Gateway to Land of National Parks -hankkeen tavoitetta löytää Posiolle sopivat matkanjärjestäjäkumppanit. Potentiaalisimpia ovat matkanjärjestäjät, jotka myyvät kohteita pariskunnille, omatoimimatkailijoille ja pienille ryhmille. Posio on luonto- ja kulttuurimatkailukohde, joka voi erottautua ympäröivistä, isoista matkailualueista tarjoamalla aitoja luontoelämyksiä ja paikalliseen kulttuuriin nojaavia tuotteita. Kestävyys tarkoittaa luonnon ja paikalliskulttuurin kunnioitusta.

Posiolla matkailun kestävyyttä on tähän asti edistetty yrittäjälähtöisesti. Posion matkailuyhdistyksen jäsenyrityksistä 18 myy joko pää- tai sivutoimisesti palveluitaan kansainvälisille matkailijoille. Näistä yrityksistä neljä on aktiivisesti kehittänyt palveluitaan ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviksi.

Kestävät matkailupalvelut ja niillä profiloituminen tuovat todistetusti lisää näkyvyyttä ja matkailijoita Posiolle. Siksi on tärkeää kehittää kestävän matkailun osaamista kaikissa alueen matkailuverkoston yrityksissä.

Matkailuyrittäjät sitoutuvat edistämään systemaattisesti ja pitkäjäänteisesti vastuullista matkailua. Suurimman osan koulutuksista toteuttaa Green Key Finland, joka valittiin kouluttajaksi, koska sen ympäristösertifikaatit on suunnattu matkailuyrityksille ja koska merkki on kansainvälisesti tunnettu.

Hankkeen rinnalla edistetään Visit Finlandin Sustainable Travel Finland (STF) -pilottiohjelmaa Posiolla. Ohjelma tukee sisällöllisesti kestävän matkailun hanketta. Visit Finlandin Sustainable Travel -koulutus, jonka matkailuyhdistys toteuttaa hankkeen ulkopuolisena ostopalveluna, järjestetään heti hankkeen käynnistyttyä. STF-koulutuksen tarkoituksena on auttaa yrittäjiä sisäistämään, millaisia mahdollisuuksia ja velvollisuuksia vastuulliseen matkailuun liittyy.

Hanketta koordinoi Posion kunnan matkailukoordinaattori ja matkailuyhdistyksen toiminnanjohtaja Marja Hannula (p. 040 801 2229 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).

Hankkeen tuloksia Business Finlandin sivustolla

Leader Koillismaan logo

Euroopan maaseudun kehittämisen maaseuturahaston logo

Toteutusaika 5/2019-8/2022.

Hankkeen tavoitteena on tukea Kuusamon lentokentän vaikutusalueella olevien matkailualueiden kasvua ja kehittymistä, lisätä kansainvälistymisastetta sekä parantaa lentoliikenteen yhteyksiä ympärivuotisesti matkailijamäärien kasvua tukevien toimenpiteiden avulla.

Toiminnassa painottuu ympärivuotisuus, digitaalisuus, matkailun kestävä kehitys sekä kansallispuistojen hyödyntäminen matkailumarkkinoinnissa. Osatoteuttajat tekevät yhteisiä toimenpiteitä ja toteuttavat omia työpaketteja, joilla tuetaan oman matkailualueen kehitystä osana koko alueen tavoitteiden saavuttamista.

Erityisesti halutaan kehittää aluetta niin, että se tunnetaan kansallispuistoistaan, laadukkaista palveluistaan ja kestävän kehityksen huomioivista toimintatavoistaan.

Hankkeen päätoteuttaja on Naturpolis Oy ja osatoteuttajat Ruka-Kuusamo Matkailu ry, Metsähallitus, Oulun yliopisto, Kajaanin ammattikorkeakoulu, Syötteen matkailuyhdistys, Suomussalmen kunta, Sallan kunta ja Posion kunta.

Hankkeen päällikkö on Anna-Riitta Sulander (p. 040 727 4222 tai etunimi.sukunimi@naturpolis.fi).

Hanke Naturpoliksen sivustolla

Europpan unionin Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 -logo

Euroopan unionin aluekehitysrahaston logo

Toteutusaika 4/2018-10/2021.

Visit Arctic Europe II -hankkeessa kehitetään ympärivuotista, kestävää ja laadukasta matkailua Suomen ja Ruotsin Lapissa sekä Pohjois-Norjassa. Työtä jatketaan Visit Arctic Europe (VAE) hankkeen saavuttamien tulosten pohjalta sekä siinä havaittuihin kehityskohtiin pureutuen.

Hankkeen kolme pääaihetta ovat: markkinointi, saavutettavuus ja osaamisen kehittäminen.  Hankkeen partnereina ovat Lapin Matkailuelinkeinon Liitto (LME), Northern Norway Tourist Board ja Swedish Lapland Visitors Board, joista LME toimii pääpartnerina. LME:n toiminta on vahvasti yrityslähtöistä ja myös VAE II:ssa yritysten rooli on keskeinen.

Suomessa hankkeen rinnalla jatketaan Kohteena Lappi -tukihanketta. Siinä kehitetään erityisesti Suomen Lapille tärkeitä asioita, kuten sisäistä liikennettä, digiosaamista sekä toimenpiteitä, jotka eivät ole hanketukikelpoisia. Osallistumalla VAE II-hankkeeseen, yritykset osallistuvat myös Kohteena Lappi II -hankkeeseen.

Hankkeen johtaja on Rauno Posio (p. 040 653 9900 tai etunimi.sukunimi@lme.fi).

Hankkeen sivusto

Hanke Lapin matkailuelinkeinon liiton sivustolla

Interreg Nord European Regional Development Fund -logo and European Union -lippu

Metsätalouden kehittäminen

Toteutusaika 4/2018-1/2021.

Itä-Lapin kuntayhtymän tavoitteena on tukea itälappilaisten ja lappilaisten pienten ja keskisuurten yritysten osallistumista Boreal Biorefin biotuotantolaitoksen rakentamiseen ja toiminnan käynnistämiseen Kemijärvelle. Hankkeen toteuttaa Kemijärven kaupungin elinkeinotoimi, Kemijärven Kehitys Oy:n ja Itä-Lapin kunnat (Kemijärvi, Pelkosenniemi, Posio, Salla ja Savukoski).

Hankkeen sihteeri on Maria Kiviniemi (p. 044 236 5768 tai etunimi.sukunimi@italappi.fi).

Hanke Itä-Lapin kuntayhtymän sivustolla

Europpan unionin Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 -logo

Euroopan unionin aluekehitysrahaston logo

Toteutusaika 1/2019-12/2021.

Hankkeen tavoitteina on edistää metsäalalle hakeutumista ja lisätä tietoa Kainuun metsäalan tarjoamista työmahdollisuuksista. Hanke myös lisää työllistymistä ja yrittäjyyttä metsäbiotalouden myötä kasvavalla metsäalalla Kainuussa. Lisäksi tavoitteena on tukea työvoiman löytymistä Kainuussa toimivien metsäalan yritysten tarpeisiin.

Tavoitteiden saavuttamiseksi hanke tekee metsätalouden mainetyötä uusien työntekijöiden saamiseksi Kainuun metsäalalle. Hanke selvittää Kainuussa sijaitsevat metsätalouden työpaikat ja työnantajien koulutusedellytykset sekä potentiaaliset työntekijät ja tulevat yrittäjät. Hanke luo yhteyksiä työnantajiin ja työllistymistä edistäviin palveluntarjoajiin, ja ohjaa heikossa työmarkkinatilanteessa olevia metsäalan työllistymispolulle. Hanke järjestää yrittäjiä ja uusien yritysten syntyä palvelevaa tiedonvälitystä ja ohjaa yrittäjyyttä tukeviin palveluihin. Hanke myös edistää ulkomaisen työvoiman hyödyntämistä.

Hanketta toteuttaa Metsäkeskus.

Hankkeen päällikkö on Päivi Yli-Outinen (p. 050 475 2724 tai etunimi.sukunimi@metsakeskus.fi).

Hanke Metsäkeskusen sivustolla

Europpan unionin Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 -logo

Euroopan unionin sosiaalirahaston logo

Työllisyyden ja hyvinvoinnin parantaminen

Toteutusaika 8/2020-1/2022.

Hankkeen tuloksena saadaan hankekunnille omat toimintakonseptit, jotka avaavat asettautumispalveluiden prosessin alkaen kunnan potentiaaliselle muuttajalle kohdennetusta viestinnästä, jatkuen ensimmäiseen hankekuntaan kohdistuvaan kontaktiin (esim. internetin kautta), varsinaiseen muuttoon sekä asettautumiseen paikkakunnalle. Asettautumispalvelujen toimintakonsepteja voivat hyödyntää jatkossa myös hankkeen ulkopuoliset kunnat.

Toimintakonsepti palvelee kunnan työntekijöitä, nykyisiä kuntalaisia ja muun muassa paikkakunnalle muuttaneita opiskelijoita ja sesonkityöntekijöitä, koska kaikki asumiseen ja elämiseen liittyvä tieto on löydettävissä helposti.

Toimintakonsepti voi sisältää digitaalisia palveluja, kuten esimerkiksi palvelukäsikirjoja ja yhden luukun periaatteella toimivia asiakaspalvelupisteitä. Varsinainen viestinnän toteutus ja palveluiden markkinointi, kuten esim. hakukoneoptimointia hyödyntävä markkinointi sekä työpaikkamarkkinointi jäävät hankkeen ulkopuolelle.

Hanketta koordinoi Anna Kaasinen (p. 040 801 2240 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).

Europpan unionin Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 -logo

Euroopan unionin sosiaalirahaston logo

Toteutusaika 9/2019-8/2021.

Hankkeen ta on itälappilaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen eri toimijoiden yhteistyön vahvistamisen avulla. Tavoitteena on olemassa olevien hyvien käytänteiden hyödyntäminen ja uusien käytänteiden kehittäminen asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi, seutukunnallisen hyvinvointityön rakenteen kehittäminen Itä-Lappiin ja hyvinvointia edistävän työn tunnettavuuden lisääminen Itä-Lapin alueella.

Hankkeessa luodaan alueen yhteinen osallisuuden toimintamalli, tehostetaan hyvinvointityön resurssien käyttöä sekä pilotoidaan kuntien, järjestöjen ja asukkaiden yhteistyöhön perustuvia toimintamalleja, joilla tavoitellaan asukkaiden hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistumista.

Hanketta vetävät osallisuuskoordinaattori Jukka Hakola (p. 040 772 2580) ja hanketyöntekijä Riikka Köngäs (p. 040 772 7996). Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@italappi.fi.

Hanke Itä-Lapin kuntayhtymän sivustolla

Europpan unionin Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 -logo

Euroopan unionin sosiaalirahaston logo

Toteutusaika 1/2020-12/2022.

Maaseudun sivistysliitto on saanut Maa- ja metsätalousministeriöstä rahoituksen kaksivuotiseen kehittämishankkeeseen, jonka tavoitteena on yhdessä kuntalaisten kanssa määritellä uudelleen termit elinvoima ja hyvinvointi. Hankkeessa ollaan kiinnostuneita erityisesti em. käsitteiden määrittelystä maaseudulla ja kunnissa, joissa väki vähenee ja vanhenee, ns. supistuvilla alueilla.

Hankkeen tavoitteena on löytää eri puolilta Suomea kuntia, joissa lähdetään asukkaita ja eri toimijatahoja laajasti osallistaen selvittämään, mitä on hyvinvointi ja tähän kytkeytyvän elinvoiman uudelleenmäärittely vähenevän ja ikääntyvän väestön maaseutualueilla. Yhteistyöllä pyritään myös kehittämään eri sektoreiden ja toimijoiden välistä kumppanuustyötä ja tukemaan kuntien lakisääteistä osallisuustyötä.

Hanke on tutkimus- ja kehittämishanke, mikä tarkoittaa sitä, että siinä toteutetaan erilaisia konkreettisia osallisuusprosesseja ja ne toimivat osallistavan toimintatutkimuksen pohjana. Tästä kaikesta tehdään aikanaan politiikkasuositus ja sitä kautta tavoitteena on löytää uusia avauksia maaseutukeskusteluun ja maaseudun kehittämiseen/elinvoimaan.

Maaseudun sivistysliiton kumppaneina hankkeessa ovat Kuntaliitto ja Itä-Suomen yliopisto. Hankkeen rahoitus tulee kokonaisuudessaan MMM:stä, eikä toteuttajaorganisaatioilta tai mukaan valittavilta kunnilta vaadita omaa rahallista kuntaosuutta, vaan kuntaosuudet kompensoidaan hankkeeseen käytettävällä työajalla.

Hankkeen yhteyshenkilö on kehittämispäällikkö Virpi Harilahti-Juola (p. 040 678 1968 tai etunimi.sukunimi@msl.fi)

Toteutusaika 9/2020-4/2023.

Hankkeessa haetaan laaja-alaisesti ratkaisuja Koillismaan työmarkkinoiden kohtaantohaasteiden ratkaisemiseen ja osaavan työvoiman saatavuuden parantamiseen. Hankkeen toimilla edistetään työnhakijoiden tavoitettavuutta ja ohjautumista työhön, koulutukseen sekä muihin palveluihin. Hankkeen päätoteuttaja on Kuusamon ja Taivalkosken kehittämisyhtiö Naturpolis. Mukana hankkeessa ovat Pudasjärven ja Posion kunnat.

Hankkeen päätavoitteet ovat tehostaa työnhakijoiden ohjautumista oikea-aikaisesti alueen palveluihin ja työpaikkoihin huomioiden erityisryhmien (kuten nuoret ja maahanmuuttajat) erityistarpeet, vastata yritysten ja työnhakijoiden osaamisen kehittämistarpeisiin ja vastata kohtaantohaasteisiin ja parantaa yritysten osaavan työvoiman saatavuutta.

Kaikkiin päätavoitteisiin liittyy kunta- ja organisaatiorajojen ylittävän yhteistyön kehittäminen sekä paikallistuntemuksen hyödyntäminen työllisyyteen liittyvissä prosesseissa. Tavoitteena on luoda pysyviä kumppanuusmalleja ja mielikuvaa yhtenäisestä työssäkäyntialueesta.

Hankkeen päällikkö on Jouni Korhonen (p. 040 627 5704 tai etunimi.sukunimi@naturpolis.fi).

Hanke Naturpoliksen sivustolla

Europpan unionin Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 -logo

Euroopan unionin sosiaalirahaston logo

Muut hankkeet

Toteutusaika 9/2018-8/2020.

Hankkeessa rakennetaan virtuaalipolku Posion kulttuurihistoriaan -mobiiliopas. Posion virtuaalipolulla esitellään paikallista rakennusperintöä ja luontokohteita, kyläympäristöjä, yhteisöjä, tarinoita, tapahtumia ja henkilöitä.

Hankkeen päällikkö on Posion kunnan kirjastotoimenjohtaja Virva Jakkula (p. 040 8012 428 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).

Virtuaali-Posio-sivusto

Leader Koillismaan logo

Euroopan maaseudun kehittämisen maaseuturahaston logo

Viimeksi muokattu 5.11.2021