Tule mukaan järjestämään Posion yö 2026 -tapahtumaa!
Haemme yhdistyksiä, yrityksiä, järjestöjä, esityksiä ja yksityishenkilöitä toteuttamaan ohjelmaa Posion yö -tapahtumaan. Tapahtuman vakiintunut ajankohta on elokuun viimeisenä lauantaina eli tänä vuonna 29.8.2026.
Tapahtuma järjestetään nyt kolmatta kertaa. Aiempina vuosina tapahtuma on saanut positiivisen vastaanoton ja päätapahtuma on kerännyt mukavasti kuntalaisia ja mökkiläisiä Pikkutorille ja kiertämään ympäri Aholaa. Päätapahtuma sijoittuu ilta-aikaan, mutta ohjelmaa voi järjestää koko päivän.
Tapahtumassa on tarjolla kulttuuria, esityksiä, luontoa, herkkuja, liikuntaa ja muuta vapaa-ajan ohjelmaa kaiken ikäisille.
Päätapahtuma järjestetään Pikkutorilla. Menoa ja meininkiä voi suunnitella Pikkutorin lisäksi esimerkiksi kunnan tiloihin, Sairaalanniemeen, yritysten omiin tiloihin ja luontokohteisiin.
Tarkoituksena on luoda kesän päätöstapahtuma, joka yhdistää elementtejä venetsialaisista, taiteiden yöstä ja Nuku yö ulkona –tapahtumasta.
Ilmoita oma ohjelmaideasi maija.koskinen@posio.fi 14.6.2026 mennessä.
Viimeksi muokattu 6.5.2026
