Posio panostaa tulevaisuuteen – päiväkodin ja koulun rakennusten suunnittelu etenee
Päiväkodin tilat peruskorjattiin vuoden 2024 lopulla ja uusitut tilat ovat palvelleet varhaiskasvatuksen tarpeita hienosti. Päiväkotimme on kuitenkin täynnä ja tarvitsee lisätiloja toimintojaan varten.
Valtuusto päätti jo viime vuoden lokakuussa, että päiväkodin tontille rakennetaan lisätilaa. Lisärakennuksen tavoitehinta on 365 000 euroa.
Ohjausryhmä kokoontui viime viikolla ja linjasi suunnittelun ja rakentamisen aikatauluja.
Suunnitteluvaiheessa on puntaroitu erilaisia vaihtoehtoja rakentamisen suhteen. Tärkeimpinä kriteereinä tilojen sopivan mitoituksen lisäksi on noussut turvallinen ja terveellinen rakentaminen sekä valtuuston hyväksymässä vuoden 2026 budjettiraamissa pysyminen suunnitelman mukaisesti.
Alkuperäisenä suunnitelmana oli rakentaa uudet lisätilat viipaleratkaisuna. Tästä luovuttiin, sillä aikataulullisesti sopivia toimittajia ei ollut tarjolla. Tilat rakennetaan uuden suunnitelman mukaan elementtirakenteisena, sillä elementtien toimittajia on enemmän tarjolla ja rakennuksen kustannukset ovat helpommin hallittavissa.
Lisäksi elementtirakentaminen tarjoaa mahdollisuuden perinteiseen lattiarakenteeseen, jossa on pienempi kosteusriski ja sen myötä pidempi elinkaari kuin viipalerakentamisen ratkaisuilla. Elementtirakenteisissa tiloissa ei tarvitse tehdä kompromisseja viipalerakentamisen reunaehdoilla, jolloin tilat palvelevat paremmin käyttäjien tarpeita, ovat paremmin saavutettavissa ja rakenteet saadaan helpommin esteettömiksi.
Suunnitelmana on, että eskarit jatkavat koulun tiloissa, kunnes päiväkodin uudet tilat ovat valmiit. Tavoitteena on, että muutto uusiin päiväkodin tiloihin tapahtuisi tammikuun 2027 alussa.
Rakentaminen alkaa kesällä 2026 ja aiheesta tiedotetaan lisää, kun rakentaminen etenee.
Uuden koulun ja päiväkodin lisärakennuksen rakentaminen kilpailutetaan kevään aikana erillisinä hankkeina ja toteutusmuodoltaan kokonaishintaisina urakoina.
Päiväkodin uuden rakennuksen havainnollistava julkisivukuva. Kuva ei välttämättä vastaa yksityiskohtaisesti lopullista rakennuksen ulkoasua.
Koulun rakentamiseen lisäaikaa
Uuden koulurakennuksen osalta asetettiin lisäaikaa kaksi kuukautta ja tarkoitus on, että rakentaminen sijoittuu lisäajan myötä 1.6.2026-1.10.2027 väliselle ajalle. Maanrakennustöille on varattava jo yksistään kesäkausi ja kuivumisajat huomioitava ennen rakenteiden pinnoittamista. Myös kokonaiskustannus saadaan alemmas, jos aikataulua ei rakentamisen osalta kiirehditä.
Koulunkäynnin osalta viivästyminen on hallittavissa oleva asia, sillä opinnot voidaan järjestää vanhoissa tiloissa rakentamisen ajan.
”Tärkeintä on, että saamme lapsille ja kaikille työntekijöille turvalliset ja terveelliset tilat, jotka kestävät käyttöä pitkään”, kunnanjohtaja Pekka Jääskö kommentoi.
Uuden koulurakennuksen havainnollistava julkisivukuva. Uuden rakennuksen ulkopinta verhoillaan puumateriaalilla. Kuva ei välttämättä vastaa yksityiskohtaisesti lopullisen rakennuksen ulkonäköä.
Lisätietoja:
Pekka Jääskö, kunnanjohtaja, puh. 040 8012 202, pekka.jaasko@posio.fi
Taneli Mertaniemi, tekninen johtaja, puh. 040 8012 261, taneli.mertaniemi@posio.fi
26.3.2026 klo 16:08 tiedotetta muokattu koulun rakentamisen ajankohdan osalta. Rakentaminen alkaa vuonna 2026.
Viimeksi muokattu 26.3.2026
