Haku

Etelä-Posion valokuituverkko on toiminnassa – muiden alueiden osalta tehdään selvityksiä rahoituksesta

Etelä-Posion Livonetin valokuituverkko on nyt toiminnassa. Liittymiä rakennettiin yli 120 kappaletta.

Verkon rakentaminen mahdollistui kunnan myöntämän siltarahoituksen avulla sekä ELY-keskuksen myöntämällä rahoituksella. Lisätietoa löydät Livonetin nettisivuilta.

Valokuituverkkojen ja julkisten hankintojen asiantuntija Aaro Lehtomäen mukaan rakentaminen eteni aikataulussa siten, että rakennustyöt valmistuivat lokakuun loppuun mennessä, mutta verkon käyttöönotto myöhästyi Livonet-osuuskunnasta riippumattomista syistä.

”Kokonaisuutena työt pysyivät myös hyvin ennalta laaditussa kustannusarviossa”, Lehtomäki kertoo.

Etelä-Posion valokuituverkon kokonaiskustannusarvio oli 1 050 000 euroa, josta ely-keskuksen tuki oli 686 000 euroa, teleoperaattoreiden osuus 100 000 euroa, tulot liittymämaksuista 80 000 euroa sekä osuuskunnan oma työ ja rahoitus 184 000 euroa.

Kunta selvittää muiden alueiden tilannetta

Verkon rakentaminen muille alueille Posiolla ei vielä ole edennyt. Aholan eli keskustaajaman alue on todennäköisesti seuraava alue, jolle valokuitua päästään rakentamaan.

Aikataulu on vielä avoin. Pohjois- ja Itä-Posion runkoverkon rakentamisen mahdollisuuksia ja aikataulua tutkitaan myös.

Kunnassa tehdään parhaillaan taustaselvityksiä ja kun mahdollisia rahoituksia saadaan selville, päästään tekemään päätöksiä rahoituksen hakemisesta ja verkkojen rakennustöistä.

Viimeksi muokattu 13.1.2023