Haku

Posiolle halutaan muun muassa ravitsemispalveluita, mökkitalkkaria, erätarvike- ja urheilukauppaa sekä välinevuokraamoa

Yrittäjien aamukahvitilaisuuksissa kirinneiden keskustelujen innoittamana Posion kunta kysyi kuntalaisilta, mökkeilijöiltä sekä matkailijoilta, mitä yrityksien tarjoamia palveluita he kaipaavat kuntaan. Kyselyyn saatiin yhteensä 69 vastausta – kiitos kaikille vastanneille!

Kyselyn perusteella eniten Posiolle kaivataan ravitsemispalveluita. Puolet vastaajista toivoivat Posion kuntaan kioskia, grilliä sekä kahvila-ravintolaa, joka olisi auki myös ilta-aikaan. Kesäaikaan auki oleva torikahvila tai jäätelökioski myös mainittiin vastauksissa. Laajaa kannatusta sai kenkä- ja vaatekauppa – tätä ideoitiin esimerkiksi pop-up tyylisenä.

Rautakauppaa ja mökkitalkkaria toivottiin erityisesti mökkiläisiltä. Kannatusta sai myös välinevuokraamo sekä erätarvike- ja urheilukauppa. Taajamiin toivottiin enemmän roskiksia, sekä taajamasta etäämmällä olevia kierrätyspisteitä, joissa voisi kierrättää esimerkiksi metallia. Vastauksissa nousi myös esiin yritysten yhteystietojen löydettävyys – tähän kaivattiin selkeyttä.

Mietitkö yrityksen perustamista Posiolle? Posion kunta haluaa olla Suomen yrittäjämyönteisin kunta – posiolaiset yrittäjiksi aikovat tai yritystoimintaa suunnittelevat voivat hyödyntää Oulun seudun uusyrityskeskuksen palveluita ilmaiseksi: https://www.oulunseudunuusyrityskeskus.fi/yhteystiedot/

Viimeksi muokattu 7.6.2023